Vihdoin ja viimein saatiin kunnolla lunta ja pakkasta! Tänään oltiin porukalla nauttimassa kauniista talvipäivästä yhdessä Johannan, Pipsan, Vandan ja Ransun sekä Katjan ja Nasun kanssa. Kuvat puhukoot puolestaan. (Ollaan me reenattukin, mutta sellaisten postausten kirjoittaminen vaatii liikaa paneutumista… ehkä myöhemmin.)
Ransu
Lilli, seikkailijakoira
Hippu, jonka mielestä talvi EI ole iloinen asia
Kamut Lilli ja Nasu
Tähystäjätontun seikkailut
Turussa järjestettiin tänään kansainvälinen koiranäyttely Winter Dog Show. Lilli osallistui junioriluokkaan, ja tämä olikin Lillin ensimmäinen virallinen näyttely, kun 9 kuukautta tuli täyteen vajaa kaksi viikkoa sitten.
Tuomarina oli Leila Kärkäs, joka arvosteli Lillin näin:
“Tällä hetkellä hieman ilmavan vaikutelman antava narttu, jolla oikealinjainen hyvä pää. Taittokorvat. Hyvä ilme. Rungossa jo mukavasti pyöreyttä. Hyvä eturinta tuloillaan. Ajoittain köyristää lanneosaansa. Olkavarsi voisi olla viistompi. Hyvä takaosa. Liikkuu hyvin. Hyvä karva.”
JUN EH
Kilpailuluokassa Lilli sijoittui neljänneksi. Edellä oli kolme ERInomaisen arvostelun saanutta narttua. Yhteensä junnunartuissa oli kahdeksan koiraa, joten neljäs tila oli luokan nuorimmalta varsin kelpo suoritus. Lilli käyttäytyi pöydällä kauniisti ja jaksoi seistä yllättävän hyvin tuomarin arvosteltavana. Myös liikkeessä esiintyminen sujui paremmin kuin Heinolassa, vaikka siinä on kyllä edelleen runsaasti parantamisen varaa. Ostin tänään uuden näyttelyhihnan, jossa on toisenlainen kaulain – ehkä se tekee seuraavassa näyttelyssä ihmeitä ;)
Lillin komea isä Hupi sai tänään viimeisen muotovalionarvoon tarvittavan sertifikaatin. Nyt Lillin kumpikin vanhempi on valio!
Isä ja tytär taitavat tosiaan olla jotain sukua…
Lisää kuvia Markuksen Picasa-albumissa.
Treffattiin tänään Lillin kanssa Nooa ja Mari. Pihapoliisi Hippu sai jäädä kotiin, ettei pilaisi nuorempien leikkejä määräilyllään.
… Lilleri Lalleri muurilta putosi, eikä ole ketään koko maailmassa joka voisi Lilleri Lallerin parantaa.
Lilli oli tänään osteopaatti Jarna Uusitalon hoidossa. Selässä oli jumikohtia sään takana ja lantiossa. Selkä lähti aukeamaan hyvin, ja nikamat olivat joustavia toiseksi viimeistä ja viimeistä lannenikamaa lukuunottamatta. Lillistä kyllä taas huomasi, että jumikohdat olivat aika kipeitä. Tosi hienosti ja kauniisti se silti antaa fysioterapeutin käsitellä. Ei murise eikä näytä hammasta, korkeintaan yrittää livistää muualle sopivan tilaisuuden tullen. Hoidon jälkeen se vielä pusutteleekin. Ei siis kanna kaunaa :) Meillä on kahden viikon päästä uusi aika Jarnalle, ja siitä viikon päästä Tanjalle. Mahtavatko olla liian lähekkäin?
Sain tänään myös pitkään metsästämäni pähkinäpallon. Hippu on tähän asti jumpannut tavallisen pyöreän jumppapallon kanssa. Nyt sitten vähän vaihdellaan noiden kahden välillä. Kiitos hankinnasta kuuluu pelastuskoirakaverille, joka ystävällisesti ilmoitti löydöstään ja vielä piilotti viimeisen kappaleen korin alimmaiseksi meitä odottamaan…
Sokerinpalat pohjalla: Hippu ja Markus saivat pienryhmäpaikan ATT:lta, ja Lilli ja Markus ilmoittautuivat VSPK:n tutustumiskurssille!
Torstaina treenattiin taajamaetsintää Kupittaanpuistossa. Tämän tyylisessä ympäristössä tosietsintöjä on nykyisin paljon. Häiriötreeniä saatiin kävelijöistä, pyöräilijöistä ja koirista, ja samalla tuli harjoiteltua pitkästä aikaa kytkettynä etsimistä. Hippu ei ole tainnut etsitä liinassa maastokurssin alkutreenien jälkeen… Mutta ei se sen työskentelyä näyttänyt haittaavan. Kuten eivät ympärillä olevat ihmiset ja koiratkaan.
Meillä oli neljä maalimiestä. Minä en tiennyt kenenkään piiloa, minulla ei ollut peesaria, eivätkä maalimiehet tienneet toistensa piiloja. Hyvä harjoitus siis itselle etsinnän suunnitteluun ja koiran lukemiseen. Eka ukko löydettiin puun vierestä pressun alle käpertyneenä, Hippu bongasi tutun jäljen. Myös toinen ukko oli puun alla pressun kanssa, samoin kolmas. Nämä kaksi olivat aika lähekkäin. Kolmannelle mennessään Hippu bongasi jo neljännenkin hajun, mutta jäin odottamaan, että se työstäisi ensimmäisen loppuun. Onnistuihan se pienen kiertelyn jälkeen.
Neljännelle maalimiehelle Hippu sitten pinkoi kovaa kyytiä. Se oli hyvin päättäväinen, joten katsoin parhaaksi luopua suunnitelmastani ja seurata, mitä näytettävää sillä minulle on. Neljäskin maalimies oli aika lähellä kahta jälkimmäistä. Haju oli levinnyt laajalle ympäristöön, eikä ihme, sillä maalimies oli kiivennyt puuhun! Ei kovin korkealle, mutta ihan selvästi Hipun nenän yläpuolella kuitenkin. Hippu merkkasi ja ilmaisi hyvin, ja hoputti maalimiestä äänekkäästi koko sen ajan, kun tämä kiipesi alas puusta…
Perjantaina loppiaispölhöiltiin rakennusetsinnän merkeissä vanhalla Auran panimolla. Meillä oli huippuhauska rakennusetsintäviesti. Kummallakin joukkueella oli etsittävään oma alue, jolla he eivät olleet aiemmin käyneet. Toisen joukkueen jäsenillä oli 10 minuuttia aikaa piiloutua alueelle. Kukin koira etsi vuorollaan yhden maalimiehen, joka sitten poistui alueelta koirakon mukana. Etsittävät siis vähenivät koko ajan, ja viimeisellä koiralla oli hajuja täynnä olevalla melkoisen isolla alueella etsittävänään yksi ainoa maalimies. Meidän ryhmämme oli ensin maalimiehinä, ja pihakoira Hupi löysi minut kumollaan olevasta säiliöstä.
Hippu lähti matkaan joukkueemme neljäntenä koirana. Sillä oli kamala puhti päällä. Yritin olla järjestelmällinen, mutta toisaalta seurata, mitä mieltä koira oli maalimiesten mahdollisesta sijainnista. Ehdotin sille ensimmäistä ovea, se kelpasi, Hippu kaahasi suoraa päätä useamman kulman taakse. Se jäi tarkentamaan korkeaan huoneeseen ja alkoi hetken kiertämisen jälkeen piipata ja merkata ylöspäin. Totesin, että seinustalla on tikkaat ja huoneen nurkassa pieni koppi, jonka katto oli matalammalla… Sitten jo näinkin maalimiehen. Vielä hetken piipattuaan ja merkattuaan Hippu alkoi ilmaista. Olin kyllä siitä aika ylpeä! Joukkueemme voitti viestin 13 minuutin erolla. Jee!
Ulkoilukuvia tältä päivältä:
Suuri myyrästäjä
Hillitympi myyrästäjä
Tapaninpäivänä ja tiistaina vietettiin Virttaalla 32 tuntia ilman sähköjä (onneksi Tapanin iltapäivästä pieni osa saatiin viettää vuoden viimeisillä pihakoiratreffeillä Köymärillä). Iskä nosti vettä kaivosta ämpäreillä ja koirat hoitivat tärkeää avustustehtävää, kun käytiin hakemassa juomavettä turvekammin lirikaivolta. Vaikka takkaa lämmitettiin ahkerasti, ehti talo jäähtyä sen verran, että Lillikin nukkui yön sängyssä – sillä on tavallisesti niin kuuma, ettei se juuri vieressä viihdy. Tiistai-iltapäivän vedenhakureissulla paljastui aika karu totuus siitä, kuinka paljon metsää kankaalla oli kaatunut.
Onneksi metsässä oli vähän mukavampaakin kuvattavaa…
Kuten korvista näkyy, tuuli oli kova vielä tiistainakin.
Kun erehtyy mainitsemaan jollekulle, että meillä on tänään rakennusetsintätreenit, saa melko varmasti vastaukseksi kysymyksen siitä, että rakennuksiako siellä etsitään. Hehheh. No ei etsitä. Vaan me etsitään rakennuksissa!
Saimme Hipun kanssa ekstrapaikan VSPK:n rakennusetsintäryhmästä täksi talveksi. Ennen tätä syksyä Hipun rakennusetsintätreenit oli laskettavissa yhden käden sormilla, mutta nyt olemme lokakuun lopusta lähtien harjoitelleet viikottain. Tähän mennessä treenejä on pidetty Markuksen kotikotona (ulkorakennuksia), Vahdon purkutuomion saaneella seuraintalolla, toimistorakennuksen pölyisessä kellarissa ja tällä hetkellä treenaamme Artukaisten paloasemalla.
Rakennuksissa etsiminen eroaa aika paljon maastoetsinnästä. Rakennuksissa hajut voivat liikkua täysin ennalta-arvaamattomasti seiniä, kattoa ja lattiaa pitkin. Avonaiset ovet ja ikkunat, veto ja ilmastointi vaikeuttavat usein hajun paikallistamista. Rakennuksissa kertovien ja rullalla ilmaisevien koirien valeilmaisun riski voi olla isompi, ja haukkuva koirakin saattaa ilmaista tyhjän seinän edessä täysin varmana siitä, että maalimies on jotenkin onnistunut ujuttautumaan seinän sisälle.
Hippu on tehnyt kaikki harjoitukset suorapalkalla, jotta se oppisi menemään aina ihan ihmisen luo asti ja aloittaisi ilmaisun vasta, kun täysin varmasti tietää, missä etsittävä on. Se on harjoitellut erilaisten portaiden kiipeämistä ja pressujen ja tavararöykkiöiden ylittämistä. Uusi asia on ollut myös ylhäällä (50 cm lattiasta, siis siten, että Hippu kyllä ylettyy kun nousee kahdelle tassulle) olevat maalimiehet. Lisäksi yritän koko ajan kiinnittää huomiota koiran ohjattavuuteen. Jatkossa Hipun on tarkoitus harjoitella raollaan olevien ovien ja kaappien avaamista. Se on sen verran varovainen, ettei tunge itseään esimerkiksi raollaan olevasta komeron tai vessan ovesta, vaan alkaa ilmaista oven ulkopuolella. Muuten Hippu on saanut paljon kiitosta reippaudestaan. Se selvästi toteuttaa itseään treeneissä, kun ei muualla oikein uskalla!
Lillin ranka kuvattiin tänään KoiraKissaklinikalla. Eläinlääkärinä meillä oli aivan ihana Sonja Westerholm. Hän tunnusteli ensin Lillin läpikotaisin ja tarkisti nivelet. Sekä jalat että kaula ja niska olivat ok, samoin polvet: ei vettä tai lämpöä. Selkää Lilli aristi, kun eläinlääkäri paineli alaselässä lonkkien yläpuolella olevaa aluetta. Sitten katsottiin vielä, miten Lilli liikkuu. Eläinlääkäri oli samaa mieltä kuin minä, eli koira liikkuu hyvin eikä onnu. Päätettiin ottaa röntgenkuvat takaselästä ja lonkista. Rauhoitusta varten tarkastettiin vielä sydänäänet ja limakalvot, jotka olivat kunnossa. Lilli on kyllä aivan huipputyttö, antoi eläinlääkärin käännellä ja väännellä ja kopeloida ihan niin paljon kuin oli tarvis. Se oikein nauttii ihmisen käsittelystä!
Selkä oli ok. Ensimmäisestä kuvasta eläinlääkäri näytti, että yksi nikamaväli saattaisi olla painunut, mutta lonkkakuvassa väli näytti normaalilta, joten ei huolta. Oikea lonkka on kauniisti lonkkamaljassa. Vasen lonkka sen sijaan ei ollut niin hyvin asettunut ja lantioluussa oli epämääräinen muutos lonkkamaljan kohdalla, eläinlääkärin mukaan lonkan pää näytti vähän ärtyneeltä. Hänen mukaansa se saattoi johtua paitsi törmäyksestä myös siitä, että kasvuvälit ovat vielä auki. Kasvuun liittymistä tukisi myös se, että kipuilu on ollut epäsäännöllistä eli sitä olisi eniten silloin, kun Lilli kasvaa nopeammin. Jos oireilu jatkuu, otetaan uudet kuvat puolen vuoden päästä – joka tapauksessa lonkat kuvataan uudestaan, kun Lillille tehdään virallinen terveystarkki.
Lilli sai kahden viikon kuurin tulehduskipulääkettä lonkanpäätä rauhoittumaan. Kivun lievittyessä Lillin pitäisi alkaa liikkua tasapainoisemmin, jolloin selkä ei menisi niin helposti jumiin. Tasapainoisen liikkumisen auttaa sitten myös oikeaa kehitystä. Eläinlääkärin suosituksesta käymme edelleen fysioterapiassa ja myös hierojalla. Nyt iso rakenteellinen vika on kuitenkin suljettu pois. Jee!
Meidän koirat eivät ole luonnostaan erityisen innokkaita noutajia. Hippu hakee palloa, mutta ei siksi, että se heitettäisiin uudestaan, vaan siksi, että siitä saa namin. Se kantaa tavaroita silloin kuin huvittaa eikä sitä yleensä huvita tuoda niitä ihmisille. Jos olisin ollut fiksu, olisin vahvistanut tätä jo pentuna. No, en ollut… enkä muuten ollut Lillinkään kanssa. Pitikös niistä virheistä oppia jotain?
Olen opettanut Hipulle noudon alkeita pehmeällä patukalla. Nouto on ollut Hipulle jotenkin tosi vastenmielinen liike, mikä johtuu varmaan suurimmaksi osaksi siitä, että minusta se tuntuu kovin haastavalta opettaa. Olen viime keväästä alkaen seuraillut meidän pelastuskoiratreeneissä rullakoiria “sillä silmällä”, siis noudon opettamista (ja mahdollisesti joskus myöhemmin toiselle pelastuskoiralle rullailmaisun) ajatellen. Viime viikolla otin härkää sarvista ja tässä tulos:
Olen opettanut Hipulle noutoa nyt useammassa eri palassa, eri osa-alueita kerrallaan, eikä vielä siis ole tietoakaan varsinaisesta ketjusta. Aluksi opetin Hipun tarttumaan kapulaan ja nostamaan sen maasta. Toisena juttuna olemme opetelleet kapulan kanssa kävelemistä ohjaajaa kohti. Kolmas osa-alue on kapulan luovuttaminen ohjaajalle eli Hippu tuo kapulan mulle käteen.
Tällä hetkelä Hippu harjoittelee istumista kapula suussa ja ennen kaikkea kapula suussa istuutumista. Kun se sujuu hyvin, aion siirtyä harjoittelemaan kapulan pitämistä perusasennossa ja sen jälkeen tulemista perusasentoon kapula suussa. Nouto ei oikeastaan enää tunnu niin vaikealta, kun harjoittelee kaikkia pikkujuttuja erikseen. Noutaminen ei todellakaan ole Hipulle mikään suuri ihastuksen kohde: typerä puukapula on sille vain ja ainoastaan väline, jonka avulla saa ruokaa.
Pikku-Lillikin on harjoitellut noudon alkeita. Lilli aloitti samasta kuin Hippu: ensin kosketaan kapulaa kuonolla, sitten pitää avata suu, sitten tarttua maassa olevaan kapulaan. Kipeän selän takia en ole vielä uskaltanut edetä Lillin kanssa siihen vaiheeseen, että se nostaisi kapulan ilmaan – tuo pieninkin noutokapula kun on loppujen lopuksi aika painava. Lillin selkä muuten kuvataan keskiviikkona.
